Huskyt – sydän toimintamme takana

Olemme pieni ja tiivis huskytiimi: 24 koiraa ja neljä ihmistä, jotka työskentelevät yhdessä koirien ehdoilla. Huskymme eivät ole meille vain työtovereita, vaan osa tiimiämme ja arkeamme. Ilman heitä emme voisi tarjota näitä elämyksiä.

Toimimme Suomen eläinsuojelulainsäädännön mukaisesti ja pidämme koirien rokotus- ja terveystiedot ajan tasalla. Koiralla on oikeus eettiseen ja kunnioittavaan kohteluun – tämä on yksi toimintamme  tärkeimmistä arvoista ja kaiken toimintamme perusta.

1076556 1

Pieni tiimi, yksilöllinen huolenpito

Jokainen koiramme on oma yksilönsä, omalla luonteeltaan ja paikallaan tiimissä. Pieni lauma mahdollistaa sen, että tunnemme koiramme hyvin ja tiedämme, missä tehtävässä ja valjakossa kukin viihtyy parhaiten ilman ylimääräistä stressiä. 

Meillä on sekä rohkeita että ujompia koiria – heitä kaikkia yhdistää rakkaus juoksemiseen. Valjakossa työskentelevät vain ne koirat, joille juokseminen on aidosti mielekästä. Jos koiralla ilmenee haluttomuutta, se vapautetaan tehtävästä ja syy selvitetään aina koiran hyvinvointi edellä.

Koirien koti ja kuljetus

Koirien virallinen koti sijaitsee Kuukasjärvellä, noin 25 kilometrin päässä majatalosta. Valjakko-ajopäivinä koirat kuljetetaan majatalolle tarkoitukseen rakennetulla autolla ja kärryllä. Kuljetus on koirille mieluisaa, sillä se merkitsee lähes aina juoksemaan pääsemistä.

Valjakkoajot lähtevät suoraan majatalon rannasta, ja päivä-ura kulkee Ranuanjärven jäällä.

P1002155 1
HUSKYRIDE

rauhallinen vaihtoehto lähellä lapin luontoa

Koirien treenikausi alkaa syksyllä, kun olosuhteet sen sallivat. Harjoittelu etenee maltillisesti kohti talven juoksukautta, jotta koirat ovat hyvässä kunnossa ja voivat nauttia työskentelystä kauden alkaessa.

Jokaisella koiralla on omat, sille sopivat valjaat. Talviolosuhteissa huolehdimme tarvittaessa tassusuojista ja muista varusteista, jotta juokseminen on koirille mukavaa ja turvallista.

Hyvinvointia ympäri vuoden

Huskylauman hyvinvoinnista huolehditaan vuoden jokaisena päivänä. Talvikaudella työpäiviä rytmittävät säännölliset vapaapäivät, joiden toteutumista seurataan ajopäiväkirjan avulla.

Koirilla on käytössään juoksuaitaus vapaaseen liikkumiseen, omat eristetyt kopit sekä rauhallinen elinympäristö. Ruokinta ja juominen suunnitellaan rekikoirien tarpeiden mukaisesti, ja koirien vointia seurataan päivittäin. Eläinlääkärin hoitoon turvaudutaan aina tarvittaessa.

HUSKIES
HUSKY

Kunnioitus koiraa kohtaan

Koiran hyvinvointi ohjaa kaikkea toimintaamme. Jokaisella koiralla on oikeus turvalliseen, stressittömään ja lajityypilliseen elämään. Tämä näkyy arjen valinnoissa, työskentelytavoissa ja siinä, miten kohtelemme koiriamme – jokaisena päivänä.

Olemme saaneet koiratoiminnan kehittämiseen Lapin ELY keskukselta maaseudun kehittämistukea. Tuen ansiosta pystymme parantamaan entisestään koirien hyvinvointia, eettisen eläintenpidon mallia sekä kestävän kehityksen mukaista liiketoimintaa.

Mirka – musher & opas

Mirka on yksi koiriemme hoitajista ja huskyvaljakko ajojen oppaista. Hän työskentelee tiiviisti asiakkaiden kanssa vastaten turvallisuus- ja ajo-opastuksista sekä huolehtien siitä, että jokainen retki on turvallinen ja miellyttävä kokemus.

Mirka on opiskellut eläintenhoitoa, josta on muotoutumassa hänen ammattinsa. Hän nauttii valjakolla ajamisesta ja ajan viettämisestä koirien kanssa – niin ajo retkillä kuin arjessakin. Opetustyön lisäksi Mirka osallistuu koiriemme koulutukseen valjakko työhön ja opettaa heille myös niin sanottuja “turhia temppuja”, ihan vain siksi, että koirien kanssa oleminen on hauskaa.

Mirkalla on myös oma husky kotona, mikä kertoo hänen aidosta intohimostaan ja sitoutumisestaan koirien kanssa työskentelyy.

1095419 2 2

mUUTAMIA KOIRIA TIIMISSÄMME

1095455 2 2

Dumle (Alaskan Malamut x siperianhusky)

 Dumle on lempeä jättiläinen joka voi juosta kaikissa valjakon paikoissa. Dumle on usein asiakkaiden suosiossa pörröisyyden ja mahtavan luonteen vuoksi. Hän osaa tehdä temppuja ja näyttää niitä myös asiakkaille. Tästä syystä Dumle on usein mukana Husky meet & greetissä. Valjakossa ollessaan hän on rauhallinen, varma ja luotettava. Vapaa ajalla hän on leikkisä kaikkien kanssa toimeentuleva yksilö.

Reku (Siperianhusky)

Reku on hellyyttävä huomiota kaipaava halinalle. Hän on kuitenkin vahvasti rutiineja tarvitseva yksilö. Tämän vuoksi hän uuden tilanteen syntyessä kiihtyy nopeasti. Rekulle tämän vuoksi pyritään tarjoamaan mahdollisimman rutiininomainen työympäristö. kaikesta huolimatta reku rakastaa juoksua ja haluamme tarjota sille mahdollisuuden työskennellä omilla ehdoilla. Reku rakastaa asiakaita ja rapsuja ja juoksun jälkeen on rauhallinen kaveri. 

1095471 2
1095442 2 3

Roge (siperianhusky)

Roge on koiralauman määrätietoinen johtaja. Hänen läsnäolonsa tuo seesteisyyttä koiralaumaan. Roge työskentelee johtaja koirana yhdessä valjakko tiimissä. Roge on rohkea, ihmisrakas koira joka rohkaisee myös arempia yksilöitä. Roge tekee tiivistä yhteistyötä oppaiden kanssa juostessaan.

 

Ronda (Alaskan husky)

Ronda on pieni hellyydenkipeä sylikoira. Pienestä koostaan huolimatta Ronda rakastaa juoksua ja juoksee meillä  keski paikkaa. Hän on hieman ujo tapaus  ja tarvitsee oppaan kaveriksi. ujoudesta huolimatta hän on hurjan utelias ja tutkii ihmisiä mieluusti etäältä, oppaan sylistä.

placeholder

VaraAA HUSKYAJELU

Onko sinulla kysyttävää? Lähetä viestiä [email protected] niin autamme mielellämme.