Hillasato kypsyy Ranualla – odotettavissa toinen huippuvuosi putkeen

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email
Viime kesä oli paikoin ennätyksellisen hyvä hillasadon kannalta. Suomen virallisessa hillapitäjässä Ranualla, hilla kukki tänä vuonna kesäkuun alussa ja suotuisien säiden ansiosta tämänkin kesän sadosta on lupa odottaa erittäin hyvää.
Raakoja hilloja Ranualla kesäkuussa 2021

Tilanne näyttää nyt hyvältä Ranuan hillasoilla

Ranuan Hillatorilla hillaa ja muita marjoja ammatikseen kesäisin myyvä Reijo Sääskilahti on pitänyt tänäkin kesänä silmällä monia ”ei niin hyviä” hillasoita. Viimeisimmän visiitin Sääskilahti teki Ranuan hillasoilla maanantai-iltana ja tilanne näyttääkin nyt todella hyvältä.

”Kävin sellaisilla soilla, joihin hillaa ei yleensä tule. Nyt kun näille soille näyttäisi tulevan hillaa, niin voidaan ennakoida hyvää satoa.” 

Ranua hillasoilla tilanne alkaa olemaan hyvä myös sääilmiöiden varalta. Hillasato on normaalisti erittäin haavoittuvainen esimerkiksi rankkasateille sekä yöpakkaselle, mutta Sääskilahden mukaan tilanne alkaa Ranualla olemaan jo voiton puolella. 

”Ranua on nyt voiton puolella, kun hilla on jo ehtinyt tupelle tai jopa raakileeksi asti. Rankkasateet eivät enää pilaa satoa, eikä todennäköisesti hallakaan kuin korkeintaan kaikkein kylmimmiltä alueilta. Tässä vaiheessa hilla kestää enemmän hallaa kuin kukinta-aikana.”

Hillasta hyvät tienestit myös poimijoille

Ranualla hillanpoiminta on erittäin hyvä sivu- tai jopa pääasiallinen tienesti kesäkaudella. Viime viikolla Ylen tekemässä haastattelussa Sääskilahti kertoi ahkeran ja osaavan poimijan voivan yltää kuukaudessa jopa kymmenen tuhannen euron tienesteihin. Luonnonmarjojen myynnistä saatu tulo on täysin verovapaata, jos ne myy itse tuoreeltaan.

Hillakilon hinta vaihtelee lyhyen poimintakauden aikana suuresti vallitsevan tarjonnan mukaan. Esimerkiksi viime kesänä, jolloin hillaa oli hyvästä sadosta johtuen tarjolla paljon, oli kilosta jo vaikeaa saada noin 20 euron kilohintaa, joka on viime vuosina asettunut lähelle normaalia, kun puhutaan yksityisten ihmisten välisestä kaupasta. 

Sääskilahti muistelee Ylen haastattelussa, että viime vuonna hän aloitti hillan oston poimijoilta kymmenellä eurolla, ja myöhemmin hinta nousi 13 euroon per kilo. Hillan ulosmyyntihinta kiloa kohden vaihteli 16 – 18 euron välillä. 

Hillanpoiminta käynnistynee heinäkuun alkupuolella

Lämpimän alkukesän ansiosta hillanpoiminnan ennakoidaan alkavan Ranualla heinäkuun alkupuoliskolla. Reijo Sääskilahti kertoi maanantaina poiminnan alkavan todennäköisesti jo heinäkuun toisella viikolla. Hillan poimintakausi on yleensä lyhyt, sillä se kestää kokonaisuudessaan vain viikkojen ajan. Vallitsevat sääolosuhteet voivat kuitenkin vaikuttaa tähän jopa huomattavan paljon. Hillan poiminta alkaa ensin avosoilta, joissa hilla kypsyy ensimmäisenä ja kausi päättyy suon metsikköisillä osilla viihtyvän korpihillan poimintaan. 

Hillaa poimivan tai ostavan kannattaa suunnata Ranualle noin heinäkuun puolivälin tienoilla, jolloin paras kausi alkaa olemaan käynnissä. 

Jaa tämä teksti

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Tutustu muihin blogiteksteihimme

Laskettelua talvilomalla Lapissa
Hiihtoloma 2022 – parhaat vinkit Lapin talvilomalle

Hiihtolomia vietetään tänäkin vuonna totuttuun tapaan viikoilla 8, 9 ja 10. Nämä kolme viikkoa ovatkin kevään aikana ajankohtia, jolloin etenkin kotimaiset lapsiperheet matkustavat talvilomalle Lappiin. Tästä blogipostauksesta löydät parhaat aktiviteetti-ideat hiihtoloman viettoon keväällä 2022.

Lue lisää...
Ahvenen pilkintää
Ahvenen pilkintä on hauska ja palkitseva talvikalastusmuoto

Pilkintäkausi on pitkään jatkuneiden pakkasten ansiosta saatu pyöräytettyä käyntiin käytännössä kaikkialla Suomessa. Yksi suosituimmista kalastusmuodoista talvella on ahvenen pilkintä, joka on paitsi varsin helppo että myöskin palkitseva tapa harrastaa kalastusta. Tässä blogitekstissä perehdymme hieman ahvenen kalastuksen saloihin.

Lue lisää...

Oliko teksti kiinnostava? Tilaa tulevat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi.

Lähetä palautetta

Herättikö blogiteksti jonkinlaisia ajatuksia tai kysymyksiä vai jäikö jotain mielestäsi puuttumaan? Lähetä palautetta alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.