Joulukinkku näyttelee pääosaa juhlapöydässä
Jouluruoasta puhuttaessa lienee mahdotonta välttyä puhumasta kinkusta, joka on näytellyt pääosaa suomalaisessa joulupöydässä jo vuosikymmenten ajan. Vaikuttavan kokoista ja pitkään kypsyvää joulukinkkua voisikin perustellusti kutsua jopa suomalaisen juhlapöydän kuninkaaksi.
Kinkun osalta merkittävässä asemassa on etenkin sen kypsyttäminen, josta ollaan tehty meillä jopa tietynlainen taiteenlajinsa. Kyseessä on nimittäin yleensä vähintään tuntien ajan kestävä paistoprosessi, joka suoritetaan varsin alhaisilla lämpötiloilla ja paistomittarin lämpötilaa jatkuvasti tarkkaillen.

Paistamisen lisäksi kinkkua on tapana mm. kuorruttaa paistamisen aikana sekä sen jälkeen. Tärkeässä asemassa kinkun paistamisessa on myös se, minkälaiseen kypsymisasteeseen lihan haluaa kypsyttää. Yksi tykkää erittäin mureasta kinkusta, joka on valmis lämpömittarin näyttäessä noin 75 – 80 astetta, toinen voi puolestaan haluta paistaa kinkkunsa hyvinkin ylikypsäksi ja pitkälti yli 85 asteiseksi.
Kinkun osalta erilaisia koulukuntia ja mieltymyksiä on olemassa monenlaisia ja tämä on jälleen yksi hyvä osoitus kinkun merkityksestä suomalaisessa joulupöydässä. Monelle kinkun paistaminen toimii myös hyvänä lähtölaukauksena joulupyhien vietolle.
Kinkun vastineena käytetään tätä nykyä jonkin verran myös kalkkunaa, joka on löytänyt tiensä suomalaiseen joulupöytään yhdysvaltalaisista jouluperinteistä.
Riisipuuro aloittaa perinteisesti jouluruokailun
Jouluruokailu on tapana aloittaa perinteisellä riisipuurolla, joka keitetään yleensä mahdollisimman rasvaiseen maitoon. Viime vuosina markkinoille on tuotu myös erityinen maitojuoma, joka ei pala yhtä helposti pohjaan kuin normaalit maidot.
Riisipuuro on tapana tarjoilla kanelin, sokerin, voin ja esimerkiksi luumukiisselin kera. Joulupuuroon on lisäksi ollut perinteenä lisätä manteli, jonka saaminen lautaselle tietää saajalleen hyvää onnea.
Laatikot ja kala tärkeässä asemassa juhlapöydässä
Joulupöydän lämpimien ruokien joukkoon ruokiin kuuluvat kinkun tai kalkkunan lisäksi myös monet muut perinteikkäät jouluruoat, joita ovat esimerkiksi imelletty peruna-, porkkana-, lanttu ja maksalaatikko.
Graavikalat ja sillit ovat tulleet tunnetuiksi juhlapöydän alkupaloina. Etenkin graavilohi ja silli kuuluvat suomalaisen joulupöydän perinneherkkuihin. Varsinaisten kalaruokien lisäksi alkuruokana maistuvat muunmaussa mätiherkut, keitetyt peruna, rosolli ja sienisalaatti. Perinteisen lipeäkalan suosio on puolestaan viime vuosina laskenut ja se onkin joulun perinneruoista ehkäpä kaikkein eniten mielipiteitä jakava.
Jälkiruoat

Jouluateria päätetään luonnollisesti herkullisiin jälkiruokiin, joissa maistuvat perinteiset joulun maut, kuten luumut, kaneli ja muut ihanan tuoksuvat mausteet.
Perinteisiä jälkiruokia ovat piparit ja joulutortut, jotka ovat säilyttäneet asemansa suomalaisessa jouluperinteessä jo kymmenien vuosien ajan. Piparin makua voi lisätä myös herkulliseen jälkiruokamousseen ja perinteinen luumurahka syntyy puolestaan helposti luumumarmeladia ja maustettua rahkaa käyttämällä.
Myös suklaalla on tätä nykyä erittäin suuri merkitys suomalaisessa jouluruokaperinteessä. Joulunodotuksen aikana etenkin perheen pienimmillä on tapana availla suklaajoulukalentereita ja itse joulun pyhien aikana Suomessa nautitaan perinteisesti monenlaisia konvehteja.
Juomien puolelta jouluna suurimmassa suosiossa ovat alkoholiton kotikalja sekä kiehumispisteen lähelle lämmitettävä glögi, jota on nykyään tarjolla monissa eri mauissa sekä alkoholin kera että ilman.
Ravintolamme kunnioittaa suomalaisia jouluperinteitä

Joulun tuleminen näkyy hyvin myös ravintolamme puolella, sillä tilat on koristeltu tänäkin vuonna joulun tunnelmaa mukaileviksi jo hyvissä ajoin ennen pyhien saapumista.
Suomalaisia jouluperinteitä on kunnioitettu myös joulun ruokalistojen puolella. Ravintolamme puolella tarjolla on luonnollisestikin perinteistä joulukinkkua, joka tarjoillaan tänä vuonna punaviinipohjaisella glögikastikkeella.
Muista perinteisistä jouluruoista tarjolla on talon omaa porkkana- ja lanttulaatikkoa sekä aura- punaviinipaistosta. Saatavilla on lisäksi perinteistä vihreää salaattia, rosollia kastikkeella ja sineisalaattia.
Lähiruokavaihtoehdoista tarjolla on lipeäkalaa, graavikalaa ja savukalaa, jotka toimitetaan meille paikallisen kalastajan Petri Mannisen toimesta. Leivänpäällisiksi on puolestaan tarjolla haikku-vaihtoehtoja, jotka tulevat paikalliselta Keskitalon Ylämaankarjan luomutilalta.
Leipien puolella tarjolla Lapinniemen rieskaa ja saaristolaisleipää suoraan omalta keittiöltämme. Juomina tarjoilemme tänä jouluna perinnekaljaa, omenavichyä ja maitoa.
Jouluruokailuista voit tiedustella lisää majatalomme henkilökunnalta joko yhteydenottosivumme kautta tai puhelimitse numerosta 0400 268 960.
Lähteet ja aiheesta muualla: Martat | Jouluruoka
Jutun pääkuva: © Jussi Hellstén | Visit Finland