Hirvenmetsästys alkoi tänään Lapissa

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email
Hirvijahti käynnistyi Lapissa sekä Kuusamon ja Taivalkosken kunnissa syyskuun 1. päivänä. Muualla Suomessa tämä perinteinen metsästysmuoto päästään aloittamaan lokakuun alussa. Tässä blogitekstissä kerromme hieman yleistietoa hirvenmetsästykseen liittyen, sekä miten luonnossa on turvallista liikkua myös metsästysaikana.
Hirvenmetsästystä Ranualla

Sisältöluettelo

Yleistietoa hirvijahdista

Hirvenmetsästys on erittäin perinteikäs harrastus sekä ravinnon hankkimistapa Suomessa. Metsästyksellä on tärkeä rooli monessakin eri mielessä, sillä kannanhoidollisella metsätyksellä hirvikanta pyritään pitämään sekä kohtuullisen kokoisena että elinvoimaisena. Hirvikanna rajoittamisella on suuri merkitys myös esimerkiksi sekä metsänhoidon että liikenneturvallisuuden kannalta.

Hirvenmetsästyksestä kiinnostuneen kannattaa aluksi selvittää metsästykseen liittyvät velvoitteet ja säännöt ennen itse metsästyksen aloittamista. Hirveä ampumaan päästäkseen metsästäjällä tulee olla ensin löytyä sekä metsästyskortti että hyväkstysti suoritettu hirvenampumiskoe.

Hirvenmetsästyksen luvanvaraisuus

Hirvenmetsästykseen tarvitaan erillinen pyyntilupa. Pyyntilupaa tulee hakea Suomen riistakeskukselta, joka myöntää luvan, mikäli siihen liittyvät kriteerit täyttyvät. Pyyntiluvan hakijalta tulee löytyä muun muassa metsästämiseen soveltuva metsästysalue ja hakemuksen yhteydessä on lisäksi nimettävä metsästyksen johtaja. Hirvenmetsästys on sallittua ainoastaan metsästysaikojen puitteissa, muina aikoina hirvi on rauhoitettu. Kaikista saaliiksi saaduista hirvieläimistä on lisäksi tehtävä erillinen ilmoitus Suomen riistakeskukselle.

Hirvenmetsästyksen harjoittamiseen on myös asetettu varsin tarkkoja vaatimuksia esimerkiksi metsästäjän asustuksen sekä sallittujen metsästysvälineiden osalta.

Hirvenmetsästys metsästysseuran ulkopuolisille henkilöille

Vaikka hirvenmetsästys onkin pääasiallisesti metsästysseuroissa tapahtuvaa metsästämistä isommalla ja paikallisella porukalla, niin on hirvenmetsästysalueille mahdollista tuoda myös niin sanottuja metsästysvieraita. Käytännössä alueluvan saaneen metsästysseuran tai -seurueen on siis mahdollista tuoda syksyn hirvenmetsästykseen ampujiksi myös ulkopaikkakuntalaisia, joita ei ole ilmoitettu seurueen aluelupahaun ampujaluettelossa, johon kaikki seurueeseen kuuluvat metsästäjät kuuluvat. Vieraileville metsästäjille täytyy tällaisessa tapauksessa lunastaa henkilökohtainen vuorokausilupa, eli niin sanottu vieraslupa. Henkilökohtaisia hirvenmetsästyksen kausilupia ei puolestaan enää myönnetä.

Pohjois-Suomessa, metsästyslain kahdeksannen pykälän tarkoittamalla alueella asuva paikkakuntalainen voi puolestaan vielä syksyllä liittyä mukaan hirviporukkaan, joka metsästää valtion mailla hänen kotikuntansa alueella. Alueluvan saaneen hirviporukan tulee kuitenkin tehdä Metsähallitukselle erillinen ilmoitus tällaisista metsästysporukkaan mukaan liittyvistä henkilöistä.

Metsästysajat 2021

Hirvenmetsästys käynnistyi Lapissa poikkeuksellisen aikaisessa vaiheessa, kun tositoimiin päästiin jo syyskuun 1. päivän aamuyöstä. Aiempina vuosina ongelmia aikaisissa ajankohdissa on aiheuttanut etenkin lämmin sää, mutta tänä syksynä tästä ei näyttäisi olevan pelkoa. Muualla Suomessa kausi käynnistyy lokakuun alussa ja pisimmillään hirvenmetsästys jatkuu Suomessa tammikuun puoliväliin saakka. 

Miten liikkua luonnossa turvallisesti myös metsästysaikoina?

Metsästyskauden alkamisesta huolimatta kaikilla aiheesta kiinnostuneilla on edelleen samanlainen oikeus viettää aikaa luonnossa. Luonnossa liikkumisessa ei kuitenkaan kannata ottaa tietoisia riskejä, vaan oman selustan turvaamiseen kannattaa syksyn aikana kiinnittää erityistä huomiota. Vaikka metsästäjän tuleekin liipaisimen painamishetkellä tietää 100% varmuudella, mihin ase on tähdätty, on myös muiden luonnossa liikkujien hyvä tehdä itsestään mahdollisimman helposti tunnistettava.

Yksi helppo keino vaaratilanteiden välttämiseen on huomiovärien käyttäminen luonnossa liikkuessa. Metsästäjät sonnustautuvat syksyisin sekä oransseihin liiveihin että päähineisiin ja samaa suositellaan myös muille metsässä liikkuville. Värin ei välttämättä tarvitse olla juurikin oranssi, mutta kuitenkin jokin sellainen, joka erottuu hyvin ympäröivästä luonnosta.

Mikäli puolestaan esimerkiksi marjastat tai sienestät sellaisella alueella, jossa tiedät liikuvan myös hirvenmetsästäjiä, on asiasta hyvä puhua etukäteen esimerkiksi metsästyksen johtajan kanssa. Näissä keskusteluissa on hyvä tuoda esille se, missä aiot liikkua ja milloin. Samalla voidaan päätyä johtopäätökseen, onko kyseinen alue se paras valinta nimenomaan tietyllä ajankohdalle.

Varo metsästyskoiria ja hirviä teiden varsilla

Metsästysajan käynnistäminen tarkoittaa myös sitä, että liikenteessä on nyt hyvä noudattaa aivan erityistä varovaisuutta. Metsään siirtyvät metsästäjät tarkoittavat sitä, että liikkeellä on nyt normaalia enemmän sekä riistaeläimiä että metsästyksessä apuna olevia koiria, joista kummatkaan eivät ikävä kyllä onnistu aina välttämään liikenteen vaaroja.

Huomiota liikenteessä kannattaa kiinnittää nopeusrajoitusten kuuliaiseen noudattamiseen, tienvierustojen tarkkailemiseen sekä tilanteisiin, joissa tien laidassa on havaittavissa metsästäjiä. Aivan erityistä varovaisuutta on hyvä noudattaa etenkin hämärän aikaan, jolloin tilanteisiin reagoimiseen on tarjolla normaalia vähemmän aikaa.

Mikäli näet tien reunalla metsästysseurueen, on vauhtia hyvä hiljentää huomattavasti, sillä metsästäjien mukana on tuolloin usein myös irrallaan olevia metsästyskoiria. Tärkeän perheenjäsenen ja metsästyskumppanin menettäminen on raskasta paitsi koko metsästysporukalle että myöskin yliajavalle autoilijalle, jolle voi jäädä tilanteesta pitkäaikaisia traumoja.

Suomessa ajetaan vuosittain noin kaksi tuhatta hirvikolaria ja suurin osa onnettomuuksista ajoittuu nimenomaan metsästyskauden alkuun. Vaikka kuolemantapaukset ihmisen ja hirven välisessä kolarissa ovatkin onneksi harvinaisia, on pitkäjalkainen ja raskas riistaeläin vaarallinen kohdattava liikenteessä. Pitkien jalkojensa vuoksi hirvi kaatuukin yleensä auton tuulilasin läpi ja voi näin aiheuttaa todella suurta vahinkoa. 

Mikäli joudut törmäyskurssille tietä ylittävän hirven kanssa, kannattaa väistöliike tehdä hirven tulosuuntaan päin, eli hirveä kannattaa yrittää väistää sen etenemissuunnan vastaisesti. Mahdollisen kolarin kohdalla tulee aina tehdä ilmoitus viranomaisille. 

Tervetuloa metsästämään ja luontoliikkumaan Lappiin

Tässä siis pienimuotoinen kertaus hirvenmetsästykseen liittyen. Me täällä Ranualla toivotamme sekä metsästäjät että muut luonnossa liikkuvat lämpimästi ja tasapuolisesti tervetulleiksi vierailemaan Lappiin. Arctic Guesthouse & Igloosilta voit varata sekä itsellesi että metsästyskoirallesi lemmikkiystävällisen majoituksen joko AuroraHut lasi-igluissa tai majatalomme yhteensä 17 huoneessa.

Mukavaa ja luontoliikunnan täyteistä alkavaa syksyä kaikille lukijoille.

Jaa tämä teksti

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Tutustu muihin blogiteksteihimme

15 julkkista, jotka ovat vierailleet Lapissa - Conan O'Brien on yksi tunnetuimmista julkkiksista, jotka ovat vierailleet Suomen Lapissa
Kourtney Kardashian, Lionel Messi, Ed Sheeran… 15 kansainvälistä julkkista, jotka vierailivat Suomen Lapissa

Suomen Lapista on tullut yhä suositumpi kohde kansainvälisille matkailijoille. Lappi on tunnettu paitsi kauniista luonnosta ja maisemistaan, niin myös rauhallisuudestaan. Nämä tekijät ovatkin olleet myös yksi tärkeimmistä syistä sille, miksi moni kansainvälisen tason julkkis on vieraillut Lapissa viime vuosien aikana. Tässä blogitekstissä listaamme yhteensä 15 julkisuuden henkilöä, jotka ovat vierailleet Lapissa viime vuosina.

Lue lisää...
Lappi talvella - Huskyrekiajelu on suosittu talviaktiviteetti Lapissa
Lappi talvella – kymmenen tekemisvinkkiä

Lähestyvä talvi on kerrassaan maaginen vuodenaika, etenkin täällä Lapissa, jossa lumi maalaa maiseman kauniin valkoiseksi. Talvi Lapissa sisältää myös paljon mukavaa tekemistä ja tässä matkaoppaassa annamme kymmenen vinkkiä siihen, mitä Lapissa kannattaa tehdä talven aikana.

Lue lisää...

Oliko teksti kiinnostava? Tilaa tulevat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi.

Lähetä palautetta

Herättikö blogiteksti jonkinlaisia ajatuksia tai kysymyksiä vai jäikö jotain mielestäsi puuttumaan? Lähetä palautetta alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.