Ensilumi sai aurauskalustot liikkeelle Lapissa
Pohjois-Suomen aurauskalustot pääsivät tiistaina jälleen liikenteeseen, kun ensilumi satoi erittäin sakeana Oulun ja Kemin välillä, jossa maisemat olivat paikka paikoin kuin joulukortista konsanaan.
Lunta satoi kaikkein lumisimmilla alueilla noin 5–10 senttiä. Vaikka lumi pääsikin tänä vuonna aikaisella saapumisellaan yllättämään myös Pohjois-Suomen, on isommilta onnettomuuksilta ainakin toistaiseksi vältytty. Suurin kiitos tästä kuuluu sille, että vielä kesärenkailla liikkeellä olevat autoilijat ovat ymmärtäneet höllätä kaasujalkaa haastavissa keliolosuhteissa.
Ensilumi on tänä vuonna satanut Lappiin aikaisessa vaiheessa, sillä esimerkiksi vuosi sitten lumesta päästiin nauttimaan ensimmäistä kertaa Enontekiöllä lokakuun puolivälin tienoilla.
Pysyvä lumipeite odottaa vielä saapumistaan
Plussan puolella pysyneestä säästä johtuen valtaosa tiistaina sataneesta lumesta on jo ehtinyt sulamaan pois. Ilmatieteenlaitoksen lumitilanneseurannan mukaan lunta on tällä hetkellä yhdestä kymmeneen senttiä ja vain pienillä alueilla. Pysyvä lumipeite odottaa siis edelleen laskeutumistaan.
Ensimmäinen ehjä lumipeite sekä pysyvä lumipeite saapuvat eri puolille Suomea eri aikoihin. Lappiin, jossa talvi on noin seitsemän kuukauden pituinen, pysyvä lumipeite saapuu huomattavasti aikaisemmin kuin maan eteläosaan, jossa talvet voivat hyvin olla myös täysin lumettomia.
Pysyvällä lumipeitteellä tarkoitetaan talven pääasiallista jaksoa, jolloin lunta on maassa yhtäjaksoisesti vähintään sentin verran. Mahdollinen lumipeite sulaa etelässä tyypillisesti jo maalis-huhtikuun vaihteessa, kun taas pohjoisimmassa Lapissa lumipeite säilyy yleensä vähintäänkin toukokuun loppuun asti.
Ilmatieteenlaitoksen lumitilastojen mukaan esimerkiksi Rovaniemen Apukan mittauspisteellä ehjä lumipeite on saapunut vuosien 1981 ja 2010 välillä keskimäärin lokakuun 21. päivän tienoilla. Aikaisimmillaan pysyvä lumipeite on saatu Rovaniemelle vuonna 1968, jolloin pysyvä lumipeite saatiin jo syyskuun 21. päivänä. Vuonna 2011 yhtäjaksoisesta lumijaksosta päästiin puolestaan jatkamaan vasta 19. marraskuuta alkaen.

Artikkelin pääkuva: Ismo Pekkarinen | © All Over Press