Vanhempi päärakennus
Majatalon vanhempi päärakennus, eli Gasthaus Ranua rakennettiin alunperin sotien jälkeen, 1940-luvulla. Vuosikymmenten varrella majatalossa on ollut majoitustoiminnan lisäksi myös monenlaista muuta liiketoimintaa, joihin lukeutuvat muun muassa kioski, pankki, huoltoasema, kauppa, sekä lypsykarjatila. Monille nykyisille ja entisille ranualaisille Gasthaus Ranua on toiminut myös esimerkiksi mummolana ja on myös oikeutettua sanoa, että todella suuri osa ranualaisista omaa paikasta ainakin jonkinlaisia muistoja.

Vanhempi päärakennus pitää sisällään kolmen ja neljän hengen majatalohuoneet, sekä rakennuksen päädystä löytyvän kahden makuuhuoneen huoneiston, eli sviitin.
Majatalon huoneiden lisäksi vanhemmassa päärakennuksessa ovat päivittäin auki oleva ravintola, majatalon vastaanotto sekä alakerrasta sauna, jonka käyttöoikeus sisältyy kaikkien majatalovarausten hintaan.
Ravintola
Majatalon sisään astuessaan vierailija päätyy hyvin suurella todennäköisyydellä ensimmäisenä majatalomme vastaanotto- ja ravintolatiloihin, jotka suorastaan huokuvat menneitä vuosikymmeniä sekä suomalaisia ja lappilaisia perinteitä.

Ruokasalin seinillä on havaittavissa paljon vanhoja yksityiskohtia, kuten öljylyhtyjä, erilaisia perinteisiä työkaluja, sekä erillinen taulu, jossa on kuvia majatalon vaiheista eri vuosikymmenillä.
Ruokasalin puolelta löytyy tilaa yli 20 henkilölle kerrallaan, mikä mahdollistaa mm. kokousten ja ryhmäruokailujen järjestämisen.
Ravintola ja vastaanotto toimivat tarvittaessa varhaisesta aamusta aina myöhäiseen iltaan saakka. Päivämme ravintolan ja vastaanoton puolella alkaa yleensä aamu kahdeksalta käynnistyvällä aamiaistarjoilulla ja se jatkuu usein iltamyöhään saakka sekä vieraiden sisäänkirjautumisten että päivällistarjoilun muodossa.
Majatalohuoneet
Tutustutaanpa seuraavaksi majatalon vanhemman päärakennuksen huonetyyppeihin. Huonetyypeistä kolmen ja neljän hengen huoneet sekä kahden makuuhuoneen huoneisto sijaitsevat majatalomme vanhemmassa päärakennuksessa.

Kolmen hengen huone
Neljän hengen huone


Kahden makuuhuoneen huoneisto
Kahden makuuhuoneen huoneisto sijaitsee majatalomme päärakennuksen päädyssä, minkä ansiosta sillä on erillinen, oma sisäänkäyntinsä.


Kahden makuuhuoneen huoneistosta löytyy nimensä mukaisesti kaksi makuuhuonetta, joista löytyy yhteensä neljä yhden hengen vuodetta sekä lasten sänky. Lisävuoteita lapsille, sekä lisäpatjoja voidaan lisätä huoneeseen 10€ lisähintaan per henkilö. Huoneistossa on lisäksi oma kylpyhuone ja WC.
Huomioimisen arvoista
Kolmen ja neljän hengen huoneissa on jaetut WC:t ja kylpyhuoneet, jotka sijaitsevat samassa kerroksessa huoneiden kanssa. Majatalon päädyssä olevista kahdesta neljän hengen huoneesta löytyy puolestaan huoneiden välissä olevan oven ansiosta yhdistämismahdollisuus. Huoneiden vierestä löytyy lisäksi erillinen keittiö, jota vieraiden on mahdollista käyttää majoittumisen aikana.
Uudempi päärakennus

Gasthaus Ranuan uudempi päärakennus rakennettiin 1980-luvun lopulla pääasiallisesti silloisen sukellusvenebisneksen mukanaan tuomien turismin ja kävijämäärän kasvun vuoksi. Kaksikerroksinen punavalkoinen rakennus kätkee sisäänsä majatalomme yhden ja kahden hengen huoneet.

Yhden hengen huone
Kahden hengen huone
Kahden hengen huoneita on yhteensä neljä kappaletta ja niiden varustus on sama kuin yhden hengen huoneissa, mutta vuoteita huoneissa on luonnollisesti kaksi kappaletta.

Majatalon pihapiiri
Arctic Guesthouse & Igloosin pihapiiri on ideaali monille aktiviteeteille ympärivuotisesti. Kesällä rannaltamme käsin on mahdollista käydä mm. uimassa, soutelemassa, sekä kalastamassa Ranuanjärvellä ja pihapiirissä on mahdollista pelata mm. sellaisia perinteisiä pihapelejä kuin mölkkyä, sulkapalloa ja krokettia. Talvella esimerkiksi Ranuanjärveä kiertävät hiihtoladut, Ranuan kelkkareitit sekä järven parhaat pilkkipaikat ovat helposti saavutettavissa omasta rannastamme käsin.
Pihapiiristä löytyy lisäksi kaikille vieraillemme maksuton parkkialue, kota tulentekoon ja ruoanlaittoon sekä vanhan ajan rantasauna, jonka voi varata käyttöön halutulle ajankohdalle 20 euron tuntihintaan.
Majatalon hinnasto
-
Yhden hengen huone 55€/yö
Aikavälillä 1.12 - 31.1 hintana 65€/yö.
-
Kahden hengen huone 69€/yö
Aikavälillä 1.12 - 31.1 hintana 79€/yö, hinta sisältää kaksi henkilöä.
-
Kolmen hengen huone 78€/yö
Aikavälillä 1.12 - 31.1 hintana 88€/yö, hinta sisältää kolme henkilöä.
-
Neljän hengen huone 87€/yö
Aikavälillä 1.12 - 31.1 hintana 97€/yö, hinta sisältää neljä henkilöä.
-
Kahden makuuhuoneen huoneisto 140€/yö
Aikavälillä 1.12 - 31.1 hintana 150€/yö, hinta sisältää viisi henkilöä.
Kaikki majatalon varaushinnat sisältävät majoituksen huoneen kapasiteetitin mukaiselle määrälle henkilöitä (esimerkiksi kahden hengen huoneen hinta sisältää majoituksen kahdelle henkilölle), buffet-aamiaisen majatalomme ravintolassa sekä saunomismahdollisuuden majatalon sähkösaunassa.