Lähiruoka – Keskitalon Ylämaankarjan haikku-tuotteet tekevät kauppansa Ranualla

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email
Lähiruoan, eli paikallisesti tai alueellisesti tuotetun ruoan, suosio on kasvanut kohisten viime vuosien aikana. Tämä positiivinen trendi näkyy hyvin myös Ranualla, jossa esimerkiksi Keskitalon Ylämaankarja tuottaa lähiruokaa karjastaan valmistettujen ylämaannauta, eli haikku-tuotteiden muodossa. Tässä blogitekstissä tutustumme tähän ranualaiseen luomutilaan sekä heidän tuotteisiinsa hieman tarkemmin.
Keskitalon Ylämaankarjan luomutila Ranuan Putkivaarassa

Lähiruoka tulee läheltä

Lähiruoan termi voidaan käsittää monellakin eri tavalla, sillä tämän termin alle kuuluakseen ruoan ei välttämättä tarvitse olla tuotettuna paikallisesti, vaan tässä tapauksessa voidaan puhua myös isommasta alueesta. Lapissa lähiruoka voi tarkoittaa esimerkiksi missä tahansa Lapissa tuotettua ruokaa, jota myydään jopa satojen kilometrien päässä.

Lähiruoan suosimiselle on kuitenkin olemassa monia hyviä syitä. Lähialueilla tuotetun ruoan ruokaketju on yleensä hyvin lyhyt, minkä ansiosta ruoka saapuu pöytään aina tuoreena ja ilman, että kuljetus kuormittaa ympäristöä tarpeettoman paljon.

Toisaalta myös ruoan alkuperä on lähiruokien hyvin selvillä ja ruoka voikin saapua pöytään jopa omien tuttavien tai kavereiden tuottamana. Kolmas selkeä etutekijä liittyy myöskin paikallisuuteen: mikäpäs sen mukavampaa kuin tukea paikallista ruokatuotantoa ja samalla nähdä, miten paikalliset tuottajat pystyvät myös työllistämään paikallista työvoimaa.

Keskitalon Ylämaankarjan luomutila

Keskitalon Ylämaankarjaa laiduntamassa niityllä

Ranualla lähiruokatuotanto on ottanut viimeisen vuoden aikana suuria harppauksia ja yksi selkeimmin näkyvistä paikallisista tuotantoyrityksistä on Putkivaarassa sijaitseva luomutila nimeltään Keskitalon Ylämaankarja.

Luomutila kasvattaa nimensä mukaisesti olevaa ylämaankarjaa, josta saadut lihat myydään suoramyyntinä. Paikallisen tuottajan valikoimista ylämaankarjan lihaa on tarjolla monissa eri muodoissa sekä myöskin jalosteita, joissa kaikissa käytetty liha on 100% paikallista ylämaannautaa, eli haikkua.

Myös Keskitalon Ylämaankarjan yhteistyökumppanit ovat pääasiallisesti sekä paikallisia että lappilaisia: eläinten kuljetus, teurastus, lihojen leikkuu, raakakypsytys, pakkaaminen sekä jalosteiden valmistus hoituvat kaikki lappilaisten yritysten avustuksella.

Ylämaankarjalla itsellään on monia eri kutsumanimiä, joita ovat muun muassa Highland Cattle, highlander, sekä suomalaisittain haikku. Keskitalon tilalla elävät ylämaannaudat ovat ympärivuotisesti ulkokasvatettuja ja niitä ruokitaan luonnonmukaisesti tuotetulla rehulla. Ruokinta tapahtuu laitumella.

Ylämaankarja on lähtöisin Skotlannista ja se on helposti tunnistettavissa pitkistä sarvista sekä vaaleasta karvoituksestaan. Kyseessä on myöskin ylväs sekä erittäin rauhallinen rotu, jonka Skotlannin karut olot ovat muovanneet erittäin säänkestäväksi sekä loistavaksi laiduntajaksi.

Haikut viihtyvät erittäin hyvin myöskin Lapin olosuhteissa, joihin kuuluvat mm. valoisat kesäyöt sekä talven ajoittain kovastikin paukkuvat pakkaset. Vaikka Keskitalon Ylämaankarjan haikut viettävätkin aikansa ympärivuotisesti laitumella, on karjalle tarjolla myöskin säänsuojia sekä kuivitettuja makuualueita, joita ne saavat joko itse päättää käyttävänsä tai olla käyttämättä.

Talven pakkaskauden emolauman vanhimmat, eli lauman arvoasteikossa korkeimmalla olevat yksilöt valikoida nukkumapaikakseen puhtaan lumen kuivikepatjan sijaan.

Ylämaankarjan haikuilla on myöskin tärkeä rooli Putkivaaran vanhan kylämaiseman siistinä pitämisessä. Tämä tapahtuu vanhojen luonnonlaitumien laiduntamisessa viljeltyjen laitumien lisäksi.

Ylämaankarja on alkuperäisrotu, jonka kasvatusaika on lähestulkoon kaksinkertainen yleisimpiin rotuihin verrattuna. Vasikat kasvavat emojen hoidossa noin 8-9 kuukauden ikään saakka, käyttäen ravintonaan sekä emon maitoa että erilaisia ruohokasveja.

Vieroituksen jälkeen vasikat saavat noin kuukauden ajan luomuväkirehua säilörehun rinnalla. Tämän vaiheen jälkeen vasikoille annettava rehu muodostuu nurmesta kolmessa eri muodossa, joita ovat normaalista laiduntamisesta saatava rehu, säilörehu sekä kuivaaheinä. Luomuväkirehua vasikat saavat vain pieninä annoksina ja se onkin niille harvoin saatavilla olevaa herkkua, jonka avustuksella on tarkoituksena helpottaa käsittely- ja hoitotilanteita.

Ylämaankarjan liha on laadukasta ja terveellistä, sillä siinä on vähemmän rasvaa, kolesterolia ja toisaalta enemmän rautaa sekä proteiineja kuin perinteisessä naudanlihassa. Lihan ominaisuuksia on tutkittu mm. Britanniassa.

Paikalliset haikkutuotteet

Paikallisesti tuotettua lähiruokaa Ranualta
Kuvassa Keskitalon Ylämaankarjan sekä Kiireen Rajan lähiruokatuotteita - © Keskitalon Ylämaankarja

Keskitalon Ylämaankarjan luomutilan toisen yrittäjän Eija Nurmelan mukaan paikalliset lähiruokatuotteet ovat saaneet todella sydämellisen vastaanoton ja tila onkin onnistunut kolmen vuoden aktiivisen markkinoinnin seurauksena onnistunut löytämään monia vakiasiakkaita. Lähiruoka, ruoan alkuperä sekä luomutuotanto tuntuvatkin kiinnostavan Lapissa kovasti.

Luomutila markkinoi tuotteitaan pääasiallisesti Facebookissa, jossa sympaattiset eläinkuvat saavat ihmisissä aikaan paljon positiivisia reaktioita. Sosiaalisen median lisäksi Keskitalon Ylämaankarja on ollut mukana Ranuan kunnan lähiruokaa edistävässä hankkeessa, jonka ansiosta mm. lähiruoan Tilalta.fi -verkkokauppa rantautui viime syksynä Ranualle. Verkkokaupan myötä lähiruokaa onkin helpommin saatavilla, kun tarjolla on kiinteän noutopisteen (Ranualla Kiireen Raja) lisäksi myös verkko-ostomahdollisuus.

Luomutila on saanut erittäin hyvää palautetta tuotteistaan. Asiakkaat arvostavat Nurmelan mukaan maukasta, lähellä kasvatettua lihaa sekä sitä että koko jalostusketju toimii nimenomaan pohjoisessa. Valikoimamme jalosteissa käytetty liha on 100% on luomutilan omaa ylämaannautaa, eli haikkua ja tuotteiden sianlihattomuus on saanut myöskin paljon kiitosta.

Keskitalon Ylämaankarjan lähiruokavalikoimissa on tällä hetkellä noin viisikymmentä erilaista tuotetta alkaen paistista, fileestä, käristyksestä ja jauhelihasta aina lehtipihveihin, nakkeihin, kebabiin ja haikkusipsiin saakka.

Tuotekehitys on kuitenkin jatkuvaa työtä ja uusia ideoita testataan koko ajan. Tuotekehityksessä Keskitalon Ylämaankarja suosii esimerkiksi asiakkailta saamiaan vinkkejä sekä yhteistyöstä muiden lappilaisten yhteistyökumppaniensa kanssa. Tälläkin hetkellä luomutilalla on tekeillä uusia reseptejä koe-eriä varten ja toiveissa onkin saada valikoimiin taas jotain uutta talvea varten.

Koko Keskitalon Ylämaankarjan lähiruokavalikoimaan voit käydä tutustumassa Tilalta.fi -verkkokaupassa.

Löytyykö Suomen paras hampurilainen Ranualta?

Ranualainen haikkuhampurilainen on todellista lähiruokaa
Ranualla suunniteltu ja toteutettu haikku-hampurilainen on todellinen lähiruokatuote - © Jari Romppainen

Arctic Guesthouse & Igloos on yksi Keskitalon Ylämaankarjan paikallisista yhteistyökumppaneista. Yrityksemme tiloissa sijaitsevan ravintolan ruokalistalta onkin löytynyt jo pidemmän aikaa monia lähiruokatuotteita.

Yksittäisistä tuotteista ehkäpä merkittävin on suuren suosion saavuttanut haikkuhampurilainen, joka on myöskin todella hieno lähiruokavaihtoehto. Sen lisäksi, että hampurilaisen pihvi on valmistettu Keskitalon Ylämaankarjasta, niin myös burgerin sämpylä on paikallista käsialaa, sillä sämpylät valmistetaan Ranuan kylän keskustassa sijaitsevassa lounasravintola Kiireen Rajassa. Myös suunnittelutyö on täysin paikallista käsialaa, sillä hampurilaisen on suunnitellut pitkän uran Scanburgerilla tehnyt Elias Sarajärvi.

Haikku-tuotteiden määrä tulee ravintolamme puolella kasvamaan lähitulevaisuudessa, ja ruokalistamme uudistus onkin edessä aivan lähipäivien aikana. Uusina haikku-tuotteina listalla tullaan näkemään ainakin ylämaankarjaa sisältävä hot dog. Ennestään valikoimistamme on löytynyt jo mainitun hampurilaisen lisäksi sekä haikkukebab että haikkumakkara.

Jutun kuvat ja aiheesta lisää: Keskitalon Ylämaankarjan Facebook-sivu

Jaa tämä teksti

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Tutustu muihin blogiteksteihimme

Joulupukki
Joulupukki on Suomen Lapin kuuluisin asukas

Korvatunturilla majaansa ja Rovaniemellä pajaansa pitävä sekä lahjoja ympäri maailmaa jakava Joulupukki on ehdottomasti Lapin kaikkein tunnetuin asukas. Tässä blogiteksissä kerron kaiken tarvittavan joulupukkiin liittyvän ja pyrin vastaamaan myös moniin usein kysyttyihin kysymyksiin. Tervetuloa lukemaan.

Lue lisää...
Joulupukki ja lapset jouluaattona
Suomalainen joulu – perinteet ja -ruoat esittelyssä

Joulu on monelle suomalaiselle edelleen yksi vuoden tärkeimmistä juhlista. Tuolloin perheet kokoontuvat yleensä yhteen ja hiljentyvät nauttimaan yhteisistä perinteistä. Tässä blogipostauksessa kerron hieman tarkemmin suomalaisista jouluperinteistä, niiden historiasta, ruoista sekä siitä, miten itse yleensä vietän joulua.

Lue lisää...
Suomi ja revontulet
Yli kymmenen usein kysyttyä kysymystä Suomesta

Vaikka Suomi onkin valittu maailman onnellisimmaksi maaksi neljä kertaa peräkkäin ja ollut esillä monissa suurissa kansainvälisissä medioissa viimeisten vuosien aikana, on maamme edelleen varsin huonosti tunnettu maailmalla. Tässä blogitekstissä vastaan yli kymmeneen maailmalla usein kysyttyyn kysymykseen Suomesta.

Lue lisää...
Rovaniemi on yksi Lapin matkailun suurimmista matkakohteista
Lapin matkailu – parhaat nähtävyydet ja matkakohteet

Jo pitkään jatkuneen poikkeustilanteen ansiosta Lapin matkailu on nostanut suosiotaan kovasti myös kotimaisten matkailijoiden parissa. Tämän trendin ansiosta Lapista onkin muodostumassa hiljalleen myös ympärivuotinen matkakohde. Tässä blogitekstissä tutustumme tarkemmin alueen parhaisiin nähtävyyksiin, sekä eri matkakohteisiin.

Lue lisää...

Oliko teksti kiinnostava? Tilaa tulevat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi.

Lähetä palautetta

Herättikö blogiteksti jonkinlaisia ajatuksia tai kysymyksiä vai jäikö jotain mielestäsi puuttumaan? Lähetä palautetta alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.