Ranuan ohjelmapalveluvalikoima monipuolistuu tänä syksynä
Lapland Adventure & Hunting tarjoaa nimensä mukaisesti sekä kotimaisille että kansainvälisille matkailijoilla erilaisia seikkailuaktiviteetteja. Ohjelmapalveluihin sisältyvät metsästys- ja kalastusmatkat pääasiallisesti Ranuan maastoissa sekä vesistöissä, kovaan suosioon viime vuosina nousseiden fatbikejen, eli läskipyörien vuokraus sekä erilaiset opastetut vaellus- sekä retkeilyreissuja Ranualla, Posiolla sekä muilla lähialueilla. Alkusyksyn aikana Ilpon johdolla on myös mahdollista lähteä revontulten kuvausreissuille joko moottoriveneellä tai patikoiden.

Lapland Adventure & Hunting tarjoaa aktiviteettejä myös talvikaudelle. Heti lumi- ja jääpeitteiden saapumisen jälkeen Ilpon johdolla on mahdollista lähteä lumikenkäilemään, hiihtämään, pilkkimään sekä ajelemaan fatbikeilla. Aktiivisempien ohjelmien lisäksi Ilpon matkassa on mahdollista lähteä myös maisemakuvausretkille esimerkiksi Posion Riisitunturin upeisiin maisemiin.
Mutkien kautta takaisin kotiin
Ranualta lähtöisin olevan Ilpon omana unelmana on ollut päästä tekemään työkseen jotain sellaista, jota hän itse rakastaa tehdä myös vapaa-ajallaan. Tästä syystä Ilpo päätyi vuonna 2015 opiskelemaan luonto-ohjaajaksi. Tavoitteena oli tuolloin päästä tekemään unelmien työtä niihin maisemiin, jotka olivat niin monet kerrat saaneet luonnosta nauttivan miehen mielen rentoutumaan sekä antaneet iloa ja energiaa työelämässä jaksamiseen. Tähän ihanteellinen paikka olikin rakas synnyinseutu, eli Ranua.
Ilpon osalta alkuperäisenä suunnitelmana oli tulla työskentelemään jo vuonna 2015, mutta tässä vaiheessa kohtalo puuttui peliin varsin hienolla tavalla, sillä Ilpo löysi Kanadaan tehdyn hääreissun aikana mukavan oloisen naisen, josta tuli myös Ilpon puoliso. Kanada muuttui lopulta myös kodiksi kolmen seuraavan vuoden ajaksi.
Koko Kanadassa asumisen ajan Ilpon mielessä säilyi kuitenkin unelmana, että mikäli hän vielä jonainen päivänä palaisi perheensä kanssa Suomeen, niin hän haluaisi päästä tekemään juuri tätä työtä, jonka hän tietäisi tuovan iloa paitsi hänelle itsellään että myöskin niille ihmisille, jotka pääsisivät asiakkaiden rooleissa kokemaan sen, mistä hän itse on saanut ammentaa iloa ja jaksamista työelämään. Luonto on Ilpon omien sanojen mukaan lääkettä, mitä ei saa mistään kaupoista. Tätä lääkettä saa ainoastaan kokemalla asiat itse pienellä paikkakunnalla eteläisessä Lapissa.
Tavoitteena tarjota unohtumattomia elämyksiä

Ilpon tavoitteena on saada tarjota aktiviteettien kautta matkailijoille ympäri maailman unohtumattomia kokemuksia eteläisen Lapin kauneimman luonnon keskellä. Tämän Ilpo toivoo kasvattavan myös eteläisen Lapin tunnettuutta matkailijoiden keskuudessa.
Pitkän aikajänteen tavoitteena Ilpolla on myös saada luotua työpaikkoja ennen kaikkea siten, että hänelle työskentelevälle työntekijälle itse työnteko ei edes tunnu varsinaisesti työltä, vaan että työssä mennään eteenpäin hyvällä tunnelmalla, yhdessä asiakkaiden kanssa nautiskellen sekä hauskaa pitäen.
Ilpon oma motto on: ”Luonnossa kulkiessani, luonto antaa minulle paljon. Joten minun pitää kunniottaa luontoa ja sieltä jos jotakin saan, niin sitä käytetään kestävällä periaatteella.”
Metsästysajat vuodelle 2021
Metsästyskausi käynnistyy Lapissa elokuussa alkavalla vesilintujen sekä metsästyksellä, jota seuraavat mm. hirven ja metsäkanalintujen metsästysajat. Metsästys- ja pyyntiaikoihin voit käydä tutustumassa tarkemmin Suomen Riistakeskuksen nettisivuilla.
Tutustu Lapland Adventure & Huntingin valikoimiin
Lapland Adventure & Huntingin koko tarjontaan voit käydä tutustumassa yrityksen omassa verkkokaupassa. Yrityksen menoa voit seurata lisäksi sosiaalisessa mediassa sekä Lapland Adventure & Huntingin Facebook– että Instagram-sivun kautta.