Ranuan matkailun kultainen 1980-luku
1980-luku oli Ranuan matkailulle hurjaa eteenpäin menemisen aikaa. Vuonna 1983 perustettu Ranuan eläinpuisto oli luonut pohjat matkailupitäjälle ja tälle varsin rohkealle teolle haettiin jatkumoa vielä vuosikymmenen lopulla, kun Simojärvelle tuotiin suuren kohun saattelemana matkustajasukellusvene vuonna 1988.
Alkunsa rohkean idean toteuttaminen sai vuoden 1986 lopulla, kun Ranualla värvättiin osakkaita sukellusvenefirmaan. Euroopan ensimmäisen turistikäyttöön rakennetun aluksen tarkoituksena oli viedä matkailijat tutustumaan Simojärven vedenalaiseen elämään. Kultainen taimen -nimisen aluksen rakennustöistä vastasi turkulainen Wärtsilän tytäryhtiö Laivateollisuus Oy.
Mistä kaikki alkoi?
Ranuan sukellusveneen tarina sai alkunsa, kun Ranuan kunnan sen aikainen elinkeinoasiamies, Jouko Hernetkoski huomasi vuoden 1986 syksyllä Lapin Kansassa pienen yhden palstan jutun, jossa kerrottiin Turussa valmistettavista matkustussukellusveneistä. Hernetkoski leikkasi jutun talteen ja loppu onkin historiaa.
”Mietimme silloin matkailu- ja työllisyysasioita, että mistä saataisiin Ranualle lisää toimintaa”, Hernetkoski muisteli muutama vuosi sitten Kalevan tekemässä jutussa.
Sukellusveneen oli tarkoitus kasvattaa Ranuan eläinpuiston jo luomaa matkailun vetovoimaa ja viedä pienen etelälappilaisen paikkakunnan turismi vielä aivan uudelle tasolle.
Vain pari kuukautta myöhemmin Ranualle perustettiin firma nimeltä Suomen Sukellusvenematkat Oy. Lähes kaikki yhtiön osakkaat löytyivät Ranualta omasta takaa. Yrityksen toimitusjohtajaksi nimitettiin Juha Airas, joka myös sijoitti yrityksen toimintaan 200 tuhatta markkaa omaa pääomaansa.
Yhteensä 10 miljoonaa markkaa maksanut alus tilattiin tammikuussa 1987 Laivateollisuus Oy:ltä, ja alus valmistui Suomen Sukellusvenematkojen käyttöön kesäksi 1988. Telakanjohtaja oli aluksen tilaamisen yhteydessä kertonut, että he olivat saaneet kolme kiinnostunutta puhelua ympäri maailmaa: yhden USA:sta, yhden Koreasta sekä yhden Ranualta.
Ranua valmistautuu turistiryntäykseen
Idean eteneminen käytäntöön tarkoitti myös valmistautumista turistiryntäkyseen Ranualla. Simojärven Kultinsalmen rantaan rakennettiin sukellusveneterminaali kahviloineen sekä ravintoloineen. Tie Simojärvelle päällystettiin asvaltilla, ja perille raivattiin peräti kolmen hehtaarin parkkipaikka.
”Tv-uutiset seurasivat kohulla, kun sukellusvene tuotiin isolla lavetilla Suomen halki. Vene oli paksua rautaa ja painoi 100 000 kiloa”, Hernetkoski kertoi edelleen Kalevalle.
Juha Airas puolestaan kertoi M-tietokeskus Oy:n tekemästä tutkimuksesta, jonka mukaan heti ensimmäiseksi kesäksi oli odotettavissa lähes jatkuvat autojonot Ranualta Kiiminkiin asti – lähes 150 kilometrin matkalle.
”Joku virhe siinä tutkimuksessa oli. Ne olivat käsittämättömiä lukuja. Odotimme ylisuuria tuloksia.”, Airas totesi myöskin Kalevalle vuonna 2014 tehdyssä jutussa.
Kultainen taimen oli vaikuttava ilmestys
Sukellusvenematkat Simojärvellä aloitettiin lopulta suunnitelmien mukaisesti toukokuussa vuonna 1988. Avajaisjuhlassa rannalle oli kerääntynyt tuhansittain ihmisiä, kun ”Kultaiseksi taimeneksi” nimetty alus odotti vuoroaan Simojärven pohjassa.
Paikalle oli rakennettu muun muassa merihirviö jännitystä tuomaan. Se suhisi vedessä savua ja paikallisten alakoulujen oppilaat pitivät tunnelmaa yllä omilla esityksillään. Viimein keltainen sukellusvene kohosi savun keskeltä pintaan, mikä sai yleisön leuat loksahtamaan auki. Ranuan sukellusvenebisnes oli saanut komean alun.
Keltaisen sukellusveneen värin pohtiminen oli ollut pitkä prosessi. Koreassa tiedettiin tuolloin olevan yksi musta alus, joka koettiin kuitenkin jollain tavalla pelottavaksi. Caymansaarilla ollut valkoinen vene vaikutti puolestaan turhan kuolleelta. Ranualla päädyttiin puolestaan The Beatlesin ”Yellow Submarine” -kappaletta mukaisesti keltaiseen sukellusveneeseen, joka koettiin sekä näyttävän näköiseksi että turvalliseksi ratkaisuksi.
Maailmanvalloitus mielessä
Simojärven sukellusveneestä odotettiin maailmanluokan bisnestä, jossa tavoitteena oli ensi alkuun opetella käytännön toimintaa kesän ajan Ranualla, jonka jälkeen sukellusvene voitaisiin viedä eteläisille vesille. Toimintaa oli aikomus laajentaa Ruotsiin, Espanjaan, Bahamalle sekä Keniaan.
Sukellusvene sai merkittävää huomiota myös maailmalla, sillä aiheesta uutisoivat muun muassa Financial Times sekä Pravda. Ulkomaiset lehdet aina Japania myöten kirjoittivat aiheesta yhteensä satoja artikkeleita. Myös Ranualla huomion laajuudesta oltiin yllättyneitä.
Vedenalainen maailma oli karvas pettymys
Lähes 20 metriä pitkän Kultaisen taimen sukelsi matkustajat mukanaan ihastelemaan vedenalaista maailmaa noin 20 metrin syvyyteen. Sukellusveneessä oli punaiseksi verhoillut istumapaikat yhteensä 46 matkustajalle. Ulos tähystäminen tapahtui tähän suunniteltujen pyöreiden ikkunoiden kautta. Alle tunnin kestävä ja noin kilometrin pituinen matka toteutettiin sukellusveneen sähkömoottorien avustuksella.
Televiosiossa näytettiin 1980-luvun lopulla Jacques Cousteaun jännittäviä ohjelmia sukelluksista kiehtovissa vesissä ja myös tämä ruokki omalta osaltaan suomalaisten odotuksia sukellusveneen kyytiin pääsemisestä. Sukellusvenematka Simojärvellä maksoi aikuiselta kaksisataa markkaa ja lapselta satasen. Useat varasivat ja maksoivat matkan jo hyvissä ajoin edeltävänä talvena.
Korkeita odotuksia seurasi kuitenkin karvas pettymys. Kellertävän värisessä vedessä näki enimmillään ainoastaan noin viiden metrin päähän ja näkökentän täyttivät muta, hiekka sekä kivet, joskus sukellusveneestä pystyi näkemään myös joitain kaloja, kuten muikkuja, mateita ja haukia.
Korkein odotuksin Ranualle tulleissa matkailijoissa ”elämys” sukellusveneen kyydissä aiheutti valtaisan pettymyksen ja tämä näkyi myös asiakkailta saaduissa palautteissa. Ihmisiltä saatu negatiivinen palaute näkyi myös sukellusbisneksen kesätyöntekijöissä, joista kukaan ei enää halunnut palata toiseksi kesäksi töihin palvelutiskille.
”Olimme luvanneet seikkailua, ja että Simojärvessä näkyy kaikki, mitä Suomen järvissä on nähtävissä.”, Airas muisteli vuonna 2014 Kalevalle.
Hetkellinen matkailupiikki Ranualla
Ranuan ensimmäisenä sukellusvenekesänä sukellusveneen kyydissä Simojärvellä kävi noin 10 000 henkeä. Rannalla ihmettelijöitä kävi noin 90 tuhannen ihmisen verran. Sukellusveneen ympärillä myös muuta ohjelmaa. Juhannuksen aikaan Simojärvellä paistettiin kokonainen härkä, ja puolustusvoimien hävittäjä lensi taivaalla taitolentoa esitellen.
Turisteista hyödyttiin myös muualla kuin vain Simojärvellä. Kesällä 1988 Ranuan eläinpuistossa rikottiin kävijäennätyksiä, jotka on onnistuttu pistämään uusiksi vasta 2010-luvulla syntyneiden jääkarhunpentujen ansiosta. Kylän majoituspaikoissa yöpymiskapasiteettia puolestaan kasvatettiin selvästi.
Kultainen lohi korvaa taimenen
Maailmalla Ranuan sukellusveneyritys operoi nimellä Subtrek ja alkuperäisten suunnitelmiensa mukaisesti Kultaisen taimenen matka jatkui ensimmäisen kesän jälkeen Ruotsiin sekä sieltä talveksi Espanjaan. Ranualle ostettiin 12 miljoonalla markalla tilalle uusi sukellusvene nimeltään Kultainen lohi.
Sukellusveneen matka Ruotsiin ei sujunut kuitenkaan täysin ongelmitta. Ruotsissa vuonna 1989 kävi melkoinen kohu neuvostoliittolaisista sukellusveneistä, joita etsittiin rannikkovesistä. Yksi karille ajanut sukellusvene onnistuttiin myös löytämään.
Samoihin aikoihin Ranuan sukellusveneyrityksen markkinointikumppani laittoi sekä Expresseniin että Aftonbladetiin etusivun täyttävät ilmoitukset, joissa kutsuttiin ihmisiä oikeaa sukellusvenettä Ranualla. Ruotsissa ilmoitus otettiin vastaan vihamielisesti ja ilmoitusten koettiin pilkkaavan ruotsalaisia.
Sukellusvene siirrettiin Ruotsiin Estonian – joka tosin kulki tuolloin vielä nimellä Viking Sally – kyydissä. Estonia oli tuolloin ainoa tarjolla ollut laiva, jonka keulaportista Kultainen taimen mahtui kulkemaan laivan sisään.
Ruotsiin saapuessaan kuljetusseurua piiritettiin Ruotsin merivoimien, tullin ja poliisin toimesta ja alus takavarikoitiin. Kultaisesta taimenesta jouduttiin lopulta maksamaan 300 tuhannen kruunun suuruinen tullimaksu, joka kuitenkin palautettiin myöhemmin, sillä maksu ei perustunut mihinkään lakiin.
Ruotsissa Kultainen taimen operoi Tukholman lähivesillä yhteensä noin 10 tuhatta asiakasta kuljettaen.
Myös Espanjassa Neuvostoliiton naapurista tulevaan sukellusveneeseen suhtauduttiin epäileväisesti ja varsinaisen toiminnan aloitusta jouduttiin Espanjassa odottamaan kuukausien ajan ennen kuin vastustus hälveni.
Myös Ranualla toinen sukellusvenekesä oli ilmapiirinsä puolesta huomattavasti edeltäjäänsä helpompi, sillä tässä vaiheessa väki tiesi jo mitä odottaa. Edellisenä kesänä Juha Airas oli istuttanut hädissään Simojärveen 700 kirjolohta näkymiä parantaakseen ja saanut tästä huomatuksen viranomaisilta. Sameaa sukelluskokemusta pyrittiin Ranualla jälleen kerran elvyttämään kesällä 1989, kun veteen asetettiin sukeltajia asiakkaille vilkuttelemaan, jonka lisäksi Simojärveen upotettiin vanha veneenromu näkymiä elävöittämään.
Kultainen lohi lähetettiin taimenen tavoin maailmalle yhden Ranualla vietetyn kesän jälkeen. Toisen ulkomaille lähteneen aluksen kanssa selvittiin kuitenkin onneksi huomattavasti ensimmäistä helpommin.
Ranuan sukellusvenebisneksen päättyminen
Sukellusvenebisneksen tie Ranualla tuli päätökseensä yhtä nopeasti kuin koko homma oli alkanutkin. Vuonna 1990 Ranualla ei sukellettu ollenkaan ja vuonna 1991 Simojärvessä ui vielä pieni sukellusvene ennen Suomen Sukellusvenematkat Oy:n hakemista konkurssiin.
Osa sukellusvenebisneksen kohtalosta menee osaamisen puutteen piikkiin. Kunnianhimoisen idean toteuttamista ei oltu mietitty tarpeeksi hyvin ja Ranualla luotettiin liikaa siihen, että bisnes tuottaa rahaa automaattisesti. Kaikkein suurin ongelma ei kuitenkaan ollut Simojärven kolkkous, vaan maailmalla juuri väärään aikaan puhjennut talouskriisi.
Airas kertoi vuonna 2014 Kalevalle yhden yön muuttaneen kaiken. Marka devavoiduttua ulkomaan lainat muuttuivat kalleiksi, eikä siihen oltu valmistaudutta. Korkoja piti yhtäkkiä maksaa yli 20 prosenttia. Airaksen mukaan hänellä oli 15 miljoonan markan takausvelat. Firmalla velkaa oli yhteensä 40 miljoonaa markkaa.
Airas on itse sitä mieltä, että huolellisemmalla valmistautumisella sekä ilman 1990-luvun alun lamaa bisnes olisi ilman muuta ollut onnistunut.
Sukellusveneet päätyivät Kanariansaarille
Ranualta tutut sukellusveneet kuljettivat matkustajia vielä vuosikaudet menestyksekkäästi Kanariansaarten vesillä – lopulta espanjalaisille firmoille myytyinä.
Espanjan vesillä sukellusveneistä käsin näkyvyyttää saattoi olla 50 metriä ja veneiden ikkunoista oli mahdollista nähdä mm. haita, merikilpikonnia ja tonnikalaparvia, merenpohjan runsasta kasvillisuutta unohtamatta.
Aluksista toinen, eli Kultainen lohi on tiettävästi edelleen Gran Canarialla Puerto de Moganin satamassa – maihin nostettuna ja jo parhaat päivänsä nähneenä. Kultainen taimen on puolestaan tiettävästi edelleen turistikäytössä Teneriffan Los Cristianosissa. Nimettömän kolmannen aluksen kohtalosta minulla ei puolestaan ole tietoa.
Mitä sukellusvenebisneksestä on vielä nähtävillä?
Maailmalla uraa luoneen toimittaja Vesa Mäkisen mukaan Ranua tunnetaan ympäri maailmaa edelleen nimenomaan sukellusveneistään. Monissa, etenkin Euroopan ulkopuolisissa maissa Ranua tunnetaankin paremmin nimenomaan sukellusveneistään kuin vaikkapa edelleen toiminnassa olevasta Ranuan Eläinpuistosta.
Simojärvellä sukellusveneestä ei ole enää juurikaan havaittavissa merkkejä. Kolmen hehtaarin parkkialue on päässyt palaamaan takaisin luonnonvaraiseen tilaansa ja metsittynyt. Sukellusvenesatamaan vievää tietä värittävät puolestaan enää hyvin haaleat suojatiet, jotka maalattiin aikoinaan jalankulkijoiden turvaksi.
Itse sukellusvenesatamassa Simojärven sukellusveneterminaali avasi ovensa yleisölle 2010-luvun puolivälissä, mutta tätä nykyä kyseessä on yksityisalue, jonne yleisöllä ei ainakaan tiettävästi ole enää pääsyä.
Ranuan sukellusveneistä kiinnostuneille voin suositella Timo Tiirolan kirjoittamaa teosta Sukellusveneseikkailu, jonka voi tilata esimerkiksi Bookyn nettisivuilta.
Aiheesta muualla: Kaleva | Ranuan sukellusvenekohua seurasi tyrmäävä pettymys, YLE | Sukellusvenematkailu
