6 vinkkiä marjastukseen ja marjojen säilömiseen

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email
Sadonkorjuuaika on Lapissa nyt parhaimmillaan, kun sekä hilla- että mustikkasato ovat kypsiä. Hillasuolle tai mustikkametsään ei kuitenkaan kannata sännätä suinpäin, vaan onnistunutta marjastusreissua varten kannattaa myös varustautua kunnolla. Tässä muutama vinkki, joiden avulla marjareissu sujuu todennäköisemmin onnistuneesti.
Kypsiä hilloja ja marjanpoimintaa Lapissa kesällä 2021

Tutustu potentiaalisiin marja-apajiin etukäteen

Suomessa marjanpoiminta kuuluu jokamiehen oikeuksiin, eli marjastaminen on sallittua käytännössä missä tahansa, ellei sitä ole erikseen kielletty. Hyviin tapoihin kuuluu kuitenkin pysyä tarpeeksi kaukana asutuksesta, eikä poimia marjoja suoraan kenenkään ”ikkunan alta”.

Marjoja ei kannata kerätä myöskään isojen teiden varsilta liikenteen aiheuttaman saasteen vuoksi. Hyvän marja-apajan löytäminen voi olla aikaa vievää puuhaa. Hyvä lähtökohta on tietää, minkälaisessa maastossa mikäkin marja kasvaa. Mustikat viihtyvät hyvin kuusi- ja havumetsissä, vadelmapensaat kasvavat pääasiallisesti hakkuualueiden sekä metsäteiden reunamilla, ja puolukat kuivilla kankailla ja kallioilla. Hilloja ja karpaloita kannattaa puolestaan suunnata etsimään soisilta alueilta.

Marjanpoimintaan ja sen helpottamiseen on olemassa myös hyviä sovelluksia, joista näkee helposti, minkä tyyppisestä maastosta milläkin alueella on kyse. Hillasoiden etsimiseen erittäin kätevä apuväline on Visit Ranuan Ranua App, johon on listattu yhteensä kymmeniä ranualaisia hillasoita. Sovellus on saatavana sekä Android- että iOS-laitteille.

Miten vältät eksymisen?

Metsään tai suolle menemistä ei kannata pelätä, mutta etenkin vieraaseen maastoon lähtemistä varten kannattaa valmistautua hyvin etukäteen, jotta löydät marjapaikasta turvallisesti myös pois.  Mikäli lähdet marjastamaan yksin, ilmoita reissusta etukäteen läheisillesi: muista kertoa, milloin olet menossa ja myös minne.

Mikäli marjapaikka ei ole sinulle entuudestaan tuttu, varaa mukaan kartta ja kompassi tai erillinen karttasovellus, jolla voit seurata etenemistäsi reaaliajassa. Kaikkein varminta on edetä koko ajan siten, että näet tielle. Metsään tai suolle lähtiessä on myös hyvä katsoa, miltä suunnalta aurinko paistaa. Auringon sijaintia seuraamalla voit aika tarkasti määrittää, mihin suuntaan olet milloinkin menossa.

Puhelin kannattaa ottaa aina mukaan täyteen ladattuna ja puhelimeen kannattaa ladata maksuton 112-sovellus. Sovelluksen avulla viranomaisten on helpompi paikantaa sinut, mikäli satut eksymään tai loukkaantumaan. Mikäli tunnet eksyneesi, ota heti yhteys viranomaisiin tai läheiseen, joka tuntee kyseisen alueen. Päämäärättömään pyörimiseen ei kannata kuluttaa energiaa.

Miten kannattaa pukeutua marjanpoimintareissulle?

Monenlaiset pistiäiset ovat marjanpoimijan riesana, olitpa liikenteessä sitten metsässä tai suolla. Marjastusreissulle kannattaakin pukeutua peittävästi, mutta kuitenkin kevyesti, sillä kävelymatkat marjareissulla voivat venyä huomaamatta yllättävänkin pitkiksi. 

Etenkin aurinkoisella säällä päähän kannattaa lisäksi laittaa jonkinlainen päähine. Jalkaan kannattaa pukea hyvin istuvat kumisaappaat, joskin kuivilla kankailla pärjää normaaleillakin jalkineilla. Väreissä kannattaa suosia vaaleita ja hyvin erottuvia sävyjä. Niskan ja ranteiden alueille sekä kämmenselkiin kannattaa suihkauttaa jonkin verran hyttysmyrkkyä.

Mitä tarvitset mukaan marjastusreissulle?

Mukaan marjanpoimintareissulla kannattaa varata laadukas keräysastia, joka voi olla esimerkiksi pakastusrasiat tai ämpäri.

Pehmeät marjat, kuten vaikkapa vadelmat, joita on yleensä myös määrällisesti vähemmän, kannattaa kerätä suoraan pienempiin pakastusrasioihin. Kovempipintaiset mustikat ja puolukat voi puolestaan halutessaan kerätä isompaan ämpäriin.

Mustikoiden ja puolukoiden poimimiseen näppärä työväline on marjapoimuri, jollaisia on tarjolla nykyään monenlaisia. Poimurilla poimittaessa itse poimiminen on nopeampaa, mutta toisaalta mukaan kertyy myös huomattavasti enemmän roskia. Metsävadelmien poimimista helpottavat puutarhahanskat, joista on leikattu sormenpäät pois. Hanskat suojaavat poimijaa vadelmapensaiden piikeiltä, kun taas paljailla sormenpäillä on helpompi poimia.

Marjastusreissulle kannattaa varata myöskin riittävästi juotavaa sekä energiaa sisältävää purtavaa. Nämä kaksi asiaa ovat tärkeitä sekä jaksamisen että mahdollisen eksymisen varalta.

Mitä jos karhu kävelee vastaan?

Marjakarhu ja sen pelkääminen ovat etenkin täällä Lapissa nousseet lähestulkoon legendaariseen asemaan. Tosiasiassa karhua ei kuitenkaan kannata pelätä, sillä ketterästi metsässä liikkuva metsän kuningas välttelee ihmistä parhaan kykynsä mukaan. Mesikämmentä voi auttaa tässä tehtävässä pitämällä ääntä luonnossa edetessään. Karhu kuulee luonnosta kantautuvat äänet huomattavasti ihmistä kauemmas ja haistaa ihmisen jo kaukaa, mikä tekee karhuun törmäämisestä erittäin epätodennäköistä.  

Mikäli lottovoitto kuitenkin osuu kohdille ja kohtaat metsässä tai suolla karhun, niin tärkeimpänä ohjenuorana on pysyä tilanteessa rauhallisena. Karhulle ei kannata missään nimessä huutaa tai hakea katsekontaktia, vaan tilanteesta kannattaa perääntyä rauhallisesti niitä näitä höpötellen. Jos karhu kaikesta huolimatta sattuu myös hyökkäämään, kannattaa tässä tilanteessa heittätyä maahan ja pyrkiä suojaamaan niskaa. Tilanteen jälkeen karhun kohtaamisesta tulee ilmoittaa viranomaisille.

Mitä marjoille tulee tehdä poimimisen jälkeen?

Marjat kannattaa puhdistaa mahdollisimman pian poimimisen jälkeen. Jo pehmenemään ehtineitä marjoja on nimittäin huomattavasti työläämpi puhdistaa. Mustikoista ja puolukoista puhuttaessa marjat laakealle alustalle ja poimia roskat pois marjojen seasta yksitellen. 

Mustikoiden ja puolukoiden puhdistuksessa käytetään myös paljon erillistä ritilää tai pölynimuriin liitettävää marjanpuhdistukseen suunniteltua suppiloa, joka tekee puhdistuksesta melkoisen vaivatonta. Hilloja ja vadelmia poimiessa puhdistuksen voi tehdä myös poiminnan aikana nyppimällä yksittäiset roskat pois sitä mukaa, kun niitä ilmenee poiminta-astiaan. Metsästä poistuttaessa ämpäriin kannattaa asettaa kansi, joka suojaa marjoja roskiintumiselta siirtymän aikana.

Mikäli aiot pakastaa marjoja, niin ne kannattaa annostella pakasterasioihin tai -pusseihin. Marjojen päälle voi sirotella pienen määrän sokeria, joka saa marjojen vitamiinipitoisuudet, maun sekä värit säilymään parempina. Jotkut marjat, kuten puolukka, karpalo, tyrni sekä mustikka pärjäävät myös ilman sokeria. Varsinkin pehmeät marjat kaipaavat noin puolesta desilitrasta desilitraan sokeria jokaista litraa kohden.

Jaa tämä teksti

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Tutustu muihin blogiteksteihimme

Laskettelua talvilomalla Lapissa
Hiihtoloma 2022 – parhaat vinkit Lapin talvilomalle

Hiihtolomia vietetään tänäkin vuonna totuttuun tapaan viikoilla 8, 9 ja 10. Nämä kolme viikkoa ovatkin kevään aikana ajankohtia, jolloin etenkin kotimaiset lapsiperheet matkustavat talvilomalle Lappiin. Tästä blogipostauksesta löydät parhaat aktiviteetti-ideat hiihtoloman viettoon keväällä 2022.

Lue lisää...
Ahvenen pilkintää
Ahvenen pilkintä on hauska ja palkitseva talvikalastusmuoto

Pilkintäkausi on pitkään jatkuneiden pakkasten ansiosta saatu pyöräytettyä käyntiin käytännössä kaikkialla Suomessa. Yksi suosituimmista kalastusmuodoista talvella on ahvenen pilkintä, joka on paitsi varsin helppo että myöskin palkitseva tapa harrastaa kalastusta. Tässä blogitekstissä perehdymme hieman ahvenen kalastuksen saloihin.

Lue lisää...

Oliko teksti kiinnostava? Tilaa tulevat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi.

Lähetä palautetta

Herättikö blogiteksti jonkinlaisia ajatuksia tai kysymyksiä vai jäikö jotain mielestäsi puuttumaan? Lähetä palautetta alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.