Lapin matkailu – parhaat nähtävyydet ja matkakohteet

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email
Jo pitkään jatkuneen poikkeustilanteen ansiosta Lapin matkailu on nostanut suosiotaan kovasti myös kotimaisten matkailijoiden parissa. Tämän trendin ansiosta Lapista onkin muodostumassa hiljalleen myös ympärivuotinen matkakohde. Tässä blogitekstissä tutustumme tarkemmin alueen parhaisiin nähtävyyksiin, sekä eri matkakohteisiin.
Rovaniemi on yksi Lapin matkailun suurimmista matkakohteista

Mistä Lappi alkaa?

Käsitys Lapista vaihtelee suuresti etenkin suomalaisten keskuudessa. Lapin katsotaan usein alkavan Rovaniemeltä, joka sijaitsee Napapiirin tuntumassa. Toisaalta moni etenkin Lapissa asuva on myöskin sitä mieltä, että todellinen Lappi alkaa vasta Vuotsosta, joka on maakunnan eteläisen saamelaiskylä. 

Lapin matkailusta puhuttaessa puolestaan esimerkiksi Kuusamo mielletään usein osaksi Lappia, vaikka se sijaitseekin selvästi Pohjois-Pohjanmaan puolella. Lappi-käsitteestä voidaankin siis puhua melkoisen häilyvänä, johon etenkin alueella asuvilta sekä siellä paljon liikkuvilta löytyy varmastikin oma näkemyksensä.

Virallisesti Lapin maakunnan ja Pohjois-Pohjanmaan raja kulkee Ranuan ja Pudasjärven kuntien välillä, lännempänä hieman esimerkiksi Kemin kaupungin eteläpuolella. Kemin ja Tornion sanotaan kuitenkin usein kuuluvan Peräpohjolaan, vaikka maantieteellisesti kaupungit sijoittuvatkin Meri-Lappiin.

Lapin matkakohteet ja parhaat nähtävyydet

Kaunis syysmaisema Suomen tunnetuimpiin kuvauskohteisiin lukeutuvalla Kuusamon Pähkänänkalliolla
Ruskan värit houkuttelevat suuren määrän suomalaisia matkailijoita Lappiin syksyllä © Jari Romppainen

Suurena ja luonnonläheisenä alueena Lappi tarjoaa matkailijoille monipuolisia elämyksiä ympärivuotisesti. Alueen maisemat vaihtelevat myöskin suuresti ja ero esimerkiksi Rovaniemen ja noin 400 kilometrin päästä löytyvällä Kilpisjärvellä on kerrassaan valtaisa.

Rovaniemi

Nähtävyyksien ja matkakohteiden esittely on hyvä aloittaa Lapin pääkaupunkinakin tunnetulla Rovaniemellä, joka on samalla Lapin ehkäpä suurin yksittäinen turistihoukutin. Rovaniemi pitääkin sisällään paljon nähtävää ja koettavaa

Rovaniemi tunnetaan Joulupukin kotikaupunkina, jossa joulutunnelmaa on mahdollista aistia vaikkapa vuoden jokaisena päivänä. Parhaiten joulutunnelmaan pääsee uppoutumaan Napapiirillä, josta löytyy myös virallinen Joulupukin Pajakylä.

Rovaniemi on myös Lapin kulttuuripääkaupunki, jossa kannattaa käydä tutustumassa ainakin tiedekeskuksena sekä maakuntamuseona tunnettuun Arktikumiin. Muita maininnan arvoisia museoita ovat Lapin metsämuseo, Metsätiedekeskus Pilke sekä Kulttuuritalo Korundi.  

Meri-Lappi (Kemi ja Tornio)

Suuren kokonsa ansiosta Lappi on myös yleisesti ottaen jaettu moniin eri osiin. Jo aiemmin mainittu Meri-Lappi muodostuu pääasiallisesti Kemin ja Tornion kaupungeista. Alueen suurimpia nähtävyyksiä ovat esimerkiksi Jäänmurtaja Sampo sekä Kemin lumilinna.

Tunnetuimpien nähtävyyksiensä lisäksi Kemistä löytyy myös monia muita näkemisen arvoisia paikkoja, jotka ovat nähtävissä Kemin omilla nettisivuilla kätevästi kartalla. Tornion parhaat nähtävyydet on puolestaan listattu varsin kattavasti Turisti-infon nettisivuilla

Etelä-Lappi (Ranua ja Posio)

Rovaniemen eteläpuolelta löytyvän Etelä-Lapin tunnetuimpia paikkakuntia ovat puolestaan Ranua ja Posio. Ranualle väkeä houkuttelevat sekä hilla että jo 1980-luvulta asti mainetta luonut Ranuan eläinpuisto. Tunnetuimpien turistihoukuttimiensa lisäksi Ranualta löytyy myös monia muita pienempiä nähtävyyksiä sekä muistomerkkejä

Posiolla voit puolestaan nauttia koskemattomasta luonnosta sekä upeista vaellusreiteistä esimerkiksi Korouomassa sekä Riisitunturilla. Posio onkin viime vuosina ottanut erinomaisia edistysaskeleita nimenomaan luontomatkailun puolella. Vuonna 2020 Posio nimettiinkin Suomen ensimmäiseksi kestäväksi matkailualueeksi. Suuret onnittelut ja hatunnosto siis naapuripaikkakunnalle. 

Itä-Lappi (Kemijärvi, Salla ja Savukoski)

Itä-Lappi muodostuu puolestaan Kemijärvestä sekä Sallasta, jonka kuntaslogan kuuluukin varsin kuvaavasti: In the middle of nowhere. Kemijärvellä sijaitsee yksi alueen monista hiihtokeskuksista, joka tunnetaan nimellä Suomutunturi.  Sallasta löytyy puolestaan lukuisia luontoon läheisesti liittyviä nähtävyyksiä, joita ovat esimerkiksi Oulangan kansallispuisto sekä Tuntsan erämaa-alue.

Itä-Lappiin kuuluu myöskin Savukoski, joka on Suomen kaikkein harvimpaan asuttu kunta, jossa jokaista neliökilometriä kohden on vain 0,16 asukasta. Harvasta asutuksestaan huolimatta Savukoskelta löytyy kaksi erittäin tunnettua nähtävyyttä: osa Urho Kekkosen kansallispuistosta, sekä Joulupukin oikeana kotina tunnettu Korvatunturi.

Keski-Lappi (Sodankylä ja Pelkosenniemi)

Keski-Lapissa sijaitsee esimerkiksi Sodankylä, joka tunnetaan paikkakunnalla sijaitsevan varuskunnan ansiosta myöskin lempinimellä Pyssykylä. Keski-Lapin alueelta löytyy myöskin kaksi varsin hyvin tunnettua tunturia, jotka ovat Pyhä ja Luosto. Tuntureiden väliseltä alueelta löytyy myös Pyhä-Luoston kansallispuisto, joka on oivallinen kohde esimerkiksi vaeltamista ajatellen. Kolmas Keski-Lapista löytyvistä ja mainitsemisen arvoisista paikoista on Pelkosenniemi, jonka kaikkein tunnetuin nähtävyys lienee Suomen tunnetuimpiin rock-artisteihin kuuluvan Antti Hulkon, eli Andy McCoyn patsas.

Pohjois-Lappi (Saariselkä ja Nuorgam)

Pohjois-Lappi alkaa puolestaan Saariselän tienoilta ja se jatkuu aina Suomen päälaelle Nuorgamiin saakka. Alueen suosituimpia matkakohteita sekä nähtävyyksiä ovat Saariselän laskettelukeskus, Suomen ehkäpä tunnetuin luontokohde, eli Urho Kekkosen kansallispuisto sekä Inarista löytyvä Saamelaiskulttuurikeskus Sajo.

Tunturi-Lappi (Levi ja Ylläs)

Tunturi-Lappi pitää puolestaan sisällään Suomi-neidon käsivarren sekä kainalon alueet. Tunnetuimpia matkakohteita alueella ovat monista ympärivuotisista luontoaktiviteeteistaan sekä laskettelukeskuksistaan tunnetut Ylläs ja Levi, jossa järjestetään myös syystalvesta alppihiihdon maailmancuptapahtuma.  Tunturi-Lapista löytyy lisäksi Lapin parhaisiin vaellusreitteihin kuuluva Hetta-Pallas sekä Kilpisjärvi, jonka tunturimaisemat kuuluvat Pohjois-Suomen aivan ehdottomaan eliittiin. Yksi Lapin ehdottomasti kauneimmista nähtävyyksistä on Enontekiön kunnasta löytyvä Saana-tunturi

Lapin nähtävyyksien kartta

Ympäri Lappia löytyy satoja, jos ei tuhansia, vierailemisen arvoisia matkakohteita sekä nähtävyyksiä ja kaikkien näiden esittelyyn tai edes luettelemiseen voisi käyttää useammankin blogipostauksen verran aikaan. Kerran Elämässä -matkablogi on koonnut näistä kuitenkin mainion Lapin kartan, johon on listattu kymmeniä vierailemisen arvoisia paikkoja Lapissa.

Milloin Lappiin kannattaa matkustaa?

Revontulet ja umpihankihiihtäjä Lapissa keväällä 2021
Talvi Lapissa on parhaimmillaan kerrassaan maaginen © Kyösti Kaikkonen

Muusta Suomesta poiketen Lapissa on yhteensä kahdeksan helposti havaittavissa olevaa vuodenaikaa. Vaikka Lapin matkailussa on edelleen olemassa selkeitä vilkkaita ja hiljaisia aikoja, näkisin itse asian niin, että Lapin tulisi ehdottomasti pystyä nousemaan ympärivuotiseksi matkakohteeksi, jolla hiljaisia aikoja ei ole olemassa ollenkaan.

Oma suosikkivuodenaikani Lapissa on ehdottomasti kesä, jolloin ympäri maakuntaa on mahdollista nauttia esimerkiksi yöttömän yön valoisista kesäöistä, marjastuksesta sekä omasta ehdottomasti suosikkiharrastuksestani, eli harjuksen perhokalastuksesta.

Syksyllä Lappiin kannattaa puolestaan suunnata esimerkiksi vaeltamaan tai metsästämään. Syksyn aktiviteeteista suuren suosion on viime vuosina saavuttanut myös maastopyöräily, jota on mahdollista harrastaa esimerkiksi läskipyörän kyydittämänä. Syksyllä matkailua harrastavia Lapissa tervehtivät myöskin ruskan sekä revontulten luoma väriloisto.

Lapin talvi on puolestaan etenkin kansainvälisten matkailijoiden suosiossa ja mm. Joulupukki ja puhtaan valkoinen luonto houkuttelevatkin turisteja kaikkialta maailmalta Lapin moniin matkakohteisiin. Näkisin kuitenkin itse asian niin, että talvi Lapissa on niin maaginen ja monipuolinen, että se tarjoaa paljon kokemisen arvoisia aktiviteetteja sekä elämyksiä myös kotimaisille matkailijoille.

Lapin talvikauden aktiviteetit ovat puolestaan parhaimmillaan kevään jo saavuttua, sillä esimerkiksi maastohiihto, laskettelu, pilkkiminen ja moottorikelkkailu ovat huomattavasti mukavampaa puuhaa kevätauringon jo hieman lämmittäessä. Kevät Lapissa onkin parasta aikaa nimenomaan erilaisista aktiviteeteista sekä omien akkujen lataamisesta kiinnostuneille. Keväällä Lappiin kannattaa matkustaa myös siitä syystä, että koulujen hiihtolomat ajoittuvat juuri kevätkauden ajalle.

Artikkelin pääkuva: Visit Finlandin kuvapankki

Jaa tämä teksti

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Tutustu muihin blogiteksteihimme

Joulupukki
Joulupukki on Suomen Lapin kuuluisin asukas

Korvatunturilla majaansa ja Rovaniemellä pajaansa pitävä sekä lahjoja ympäri maailmaa jakava Joulupukki on ehdottomasti Lapin kaikkein tunnetuin asukas. Tässä blogiteksissä kerron kaiken tarvittavan joulupukkiin liittyvän ja pyrin vastaamaan myös moniin usein kysyttyihin kysymyksiin. Tervetuloa lukemaan.

Lue lisää...
Joulupukki ja lapset jouluaattona
Suomalainen joulu – perinteet ja -ruoat esittelyssä

Joulu on monelle suomalaiselle edelleen yksi vuoden tärkeimmistä juhlista. Tuolloin perheet kokoontuvat yleensä yhteen ja hiljentyvät nauttimaan yhteisistä perinteistä. Tässä blogipostauksessa kerron hieman tarkemmin suomalaisista jouluperinteistä, niiden historiasta, ruoista sekä siitä, miten itse yleensä vietän joulua.

Lue lisää...
Suomi ja revontulet
Yli kymmenen usein kysyttyä kysymystä Suomesta

Vaikka Suomi onkin valittu maailman onnellisimmaksi maaksi neljä kertaa peräkkäin ja ollut esillä monissa suurissa kansainvälisissä medioissa viimeisten vuosien aikana, on maamme edelleen varsin huonosti tunnettu maailmalla. Tässä blogitekstissä vastaan yli kymmeneen maailmalla usein kysyttyyn kysymykseen Suomesta.

Lue lisää...
Keskitalon Ylämaankarjan luomutila Ranuan Putkivaarassa
Lähiruoka – Keskitalon Ylämaankarjan haikku-tuotteet tekevät kauppansa Ranualla

Lähiruoan, eli paikallisesti tai alueellisesti tuotetun ruoan, suosio on kasvanut kohisten viime vuosien aikana. Tämä positiivinen trendi näkyy hyvin myös Ranualla, jossa esimerkiksi Keskitalon Ylämaankarja tuottaa lähiruokaa karjastaan valmistettujen ylämaannauta, eli haikku-tuotteiden muodossa. Tässä blogitekstissä tutustumme tähän ranualaiseen luomutilaan sekä heidän tuotteisiinsa hieman tarkemmin.

Lue lisää...

Oliko teksti kiinnostava? Tilaa tulevat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi.

Lähetä palautetta

Herättikö blogiteksti jonkinlaisia ajatuksia tai kysymyksiä vai jäikö jotain mielestäsi puuttumaan? Lähetä palautetta alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.